sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Reissun päällä taas


Tasapainon säilyttämiseksi ja kiireisten viikkojen vastapainoksi seikkailunhaluinen suomalaiskolli pyrkii viettämään viikonloppunsa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Tällä kertaa kohteena olivat paikalliset nähtävyydet majoitusalueen läheisyydessä.

Lauantain sarastaessa eksploraatioporukkamme hilpeissä ja vähemmän hilpeissä tunnelmissa suuntasi kohti kuuluisaa Geikkeikan Okura Sake -museota Fushimissa. Sattumalta ennalta määrätty kohteemme oli vain kivenheiton päässä majoituksesta, joten aamulla herääminen oli vähemmän hankalaa. Museo on myös yksi Rekishi Kaido pysähdyksistä, joka käytännössä tarkoittaa suurta määrää japanilaisia turisteja keräämässä leimoja kuuluisimmista nähtävyyksistä.

Gekkeikan on alunperin perustettu jo vuonna 1637, joten nyt puhutaan kohtuu historiallisesti juottolasta. Toki täytyy muistaa, että vaikka sake (nihonshu) on alkoholijuoma, sen symbolinen arvo on kuitenkin paikallisille huomattavasti tärkeämpi ylpeyden lähde. Paikasta löytyi niin vanhat kunnon sakevehkeet kuin maistiaiskoppi, mikä passasi kyllä paikallisillekkin. Paikka on kuuluisa pohjavedestään, joka on kuulemma "erityisen pehmeää" ja imetään jostain supersyvältä maan uumenista. Eli ei normihanatuotetta. Kenties hämmentävin artikkeli museon sisällössä oli sakepullo joka oli leimattu "Made In Occupied Japan", eli edes sodan jälkimainingit eivät lannistaneet saketuotantoa Gekkeikanin pioneerien syvissä riveissä. Huomattavaa etiketissä on myös käytetty kieli, joka poikkeaa paikallisesta vähintään valtameren verran.

Toisena artikkelina lauantain excursiolla oli Byodoin temppeli, myös kivenheiton päässä kämpästäni, Ujissa. Englantilaisittain paikka on Feenix-temppeli, ja kuuleman mukaan sisältääkin taruolennon hahmotuksia, mutta valitettavasti sisäänpääsy ei onnistunut tällä kertaa. Maisemat temppelialueella ovat kerrassaan mainiot. Seesteinen vuoristomaisema jokiatmosfääreineen luo mukavan vastapainon Osakan vilkkuvaloille ja teknoränkytykselle. Eli mieli lepää.

Byodoin temppeli on yksi vanhimpia puurakennuksia alkuperäismuodossaan. Vaikka maali on jo rapistunut ja ajan patina peittää rakennuksen julkisivua, ei se koskaan ole kärsinyt tulipalosta, kuten niin moni muu aikalaisensa. Esimerkiksi Narassa sijaitseva Todaijin temppeli on joutunut usean tulipalon ja maanjäristyksen uhriksi, joten se ei ole enää läheskään alkuperäisessä muodossaan. Paikan tärkeydestä kertoo myös sen ikuistus 10 jenin kolikon kääntöpuolelle.

Kivaa oli, palaillaan.

Ei kommentteja: