Kulinarismia

Aina silloin tällöin minulta tiedustellaan lempiruokaani Japanissa. Oletusarvoisesti kysyjä tarkoittaa aina nimenomaan japanilaista ruokaa, joka länsimaalaisessa mielenlaadussa tarkoittaa sushia, raakaa-kalaa ja isoa kuppia riisiä, jota on hankala syödä puikoilla. Mutta mitä sitten ovat nämä oikeat ja alkuperäiset japanilaiset ruuat? Henkilökohtaisesti vannon japanilaistuneen korealaisen ruuan puolesta. Näihin kuuluvat esimerkiksi bibinba, chichimi ja kimchi, joita tarjoillaan laajalla skaalalla ympäri saarivaltiota.

Vain hyvin harva "perinteinen" japanilainen ruokalaji on alunperin japanilainen. Yleissääntönä japanilaistumisprosessissa voidaan pitää keinotekoisten tai lisättyjen makujen häviämistä ja raaka-aineiden luontaisen maun korostamista. Esimerkiksi japanilaistunut bibinba (riisin, kasvisten ja lihan sekoitus) on huomattavasti vähemmän tulista kuin korelainen malli. Sama sääntö tuntuu pätevän myös kimchiin jonka valkosipulipitoisuus tippuu huomattavasti meren ylittäessään.

Mutta selveentääkseni suosituimpien ja parhaiten tunnettujen "japanilaisten" ruokalajien koostumusta ja historiaa käväisen läpi omat suosikkini:

Miso

Alunperin Kiinasta alkunsa saanut ruokalajike/mauste, joka valmistetaan riisin, ohran, soijapapujen, suolan ja koujikin-sienen käymisprosessilla. Miso on yleisimmin käytetty ja syöty soijapohjainen käymisprosessin kautta valmistettu japanilainen ruokalajike.

Miso-lajikkeita löytyy punaista, valkoista ja mustaa. Lajikkeen aromit luodaan eri käymislämpotiloissa, metodeissa ja ainesosien jaotteluissa. Omat suosikkini miso-pohjaisista ruuista ovat ehdottomasti kasvis-miso-keitto chilillä, miso-ramen ja punainen miso riisin päällä salaatinlehteen käärittynä. Jälkimmäinen on tosin täysin korelainen syömistapa, mutta ... [katso ensimmäinen kappale]

Ramen

Alunperin kiinalainen ruokalaji, jonka perusosat ovat nuudelit ja ramen-liemi. Koska ramen-nimi juontaa juurensa kiinan kielisestä sanasta joka tarkoittaa nuudelia, Japanissa lainasanojen sääntöjä noudattaen ramen kirjoitetaan katakana-merkeillä ラーメン.

Koko juonen salaisuus on liemessä, ja jokaisella ramen-mestalla on oma salainen reseptinsä. Perusosaset ovat joko sian tai kanan luut, joita keitetään pari tuntia, soija ja/tai miso. Ramenissa käytetyistä nuudeleista löytyy enemmän lajikkeita kuin makaronista, aina ohuenohuesta ja erittäin kovasta, paksuun ja pehmeään.

Koska lähes jokaisella ramen-ravintelilla on oma reseptinsä osaset vaihtuvat aina tekijän mukaan. Perusraamenit ovat kuitenkin yleensä joko soija- tai miso-pohjaisia, sipulilla ja possun (erittäin rasvaisilla) siivuilla. Lukemattomia variaatioita löytyy, joten ei muuta kuin etsimään omansa. Oma suosikkini on miso-sipuli-chili -raamen, jota voisi pitää (jälleen kerran) hieman korealaisena varianttina. Esimerkiksi kimchi-ramen ei ole kovinkaan suosittu, mikäli telkkarin keskusteluohjelmiin on uskomista, johtuen sen tulisuudesta.

Sushi

Sushi on lähes alkukantainen ruokalaji. Vaikka imagollisesti sushi on japanilainen ruokalaji, sen juuret juontavat jonnekkin Kaakkois-Aasiaan.

Alun perin sushin valmistus oli kalan säilömisprosessi. Riisi ja raaka kala säilöttiin käymisprosessin avulla, ja syömisvaiheessa käynyt riisi heitettiin kompostiin. Käymisprosessin läpikäyneitä sushi-lajikkeita löytyy vieläkin, mutta eurooppalaiseen makupalettiin nämä ovat hieman vahvoja (vrt. natto). Itse pidän eniten sashimi-sushista, eli raaoista kalasiivuista ilman riisiä tai nori-levyjä.

Hokke

Oma suosikkini, hokke. Hokkaidolla pyydettävä kalalajike, joka muistuttaa etäisesti makrillia. Suomalaisena mielenee pullahtaa ensimmäisenä hauki, mutta sekään ei oikeastaan kuvaa hokkea täydellisesti. Tätä ruokalajia on hankalaa ellei mahdotonta löytää saarivaltion ulkopuolelta. Linkki tuntemattoman kaverin kuvaan.

Hokkea laitetaan ääntä kohti yleensä izakaya-kansanravintoloissa, mutta myös kotioloissa. Valmistus tapa on periaatteessa: kala halki, uuniin, syö. Suolainen maku käy hyvin minkä tahansa juoman ja tilanteen kanssa, ja koska ruodot ovat erittäin helposti poistettavia voi hokkea nauttia missä mielentilassa tahansa. Vetäiset vain selkärangasta niin kaikki piikit lähtevät mukaan.

Yksi mielenkiintoinen "fatka" hokkesta on sen hinta. Hokke on pysynyt vuosia enemmän tai vähemmän saman hintaisena, mutta hokke-siivun koko vaihtelee ekonomisen tilanteen mukaan. Tämä mystinen ilmiö on nykytilanteessakin nähtävissä supermarketeissa. Hokke pienenee ja pienenee, mutta hinta pysyy samana. Väittäisin, että vuosi sitten ostettu hokke painoi noin 15% enemmän kuin tämän päivän hokke. Lisäksi hokken koolla on suora yhteys sitä tarjoilevan izakayan tasoon; mitä kalliimpi paikka, sitä isompi hokke.

Kevätloma

Terve,

Se olisi sitten taas vuosittaisen kevät"loman", aika jolloin undergrad-opiskelijat viilettävät milloin missäkin vähät välittämättä opiskeluhommista. Ikäväkseni huomaan jälleen kerran istuvani labrassa tekemässä hommia. Näinhän kävi myös puolivuotta sitten kesä"loman" tietämillä, kun labran työprojekti pukkasi duunia kuin paperitehdas.

No, ei se elämä nyt pelkkää duunia ole. Nyt kun useimmat kaverit ovat saaneet pääsykokeet alta pois ja apurahan pidennyskin meni läpi on taas aikaa chillailla muuten vain. Bänditreenejä pidämme yleensä kerran viikossa perjantaisin, mutta lähestyvän keikan johdosta olemme viettäneet bändijätkien kanssa enemmän aikaa treenikämpillä kuin ulkosalla. Uusia biisejä tulee kuin liukuhihnalta, mutta keikkojen ja opiskeluhommien takia niitä ei ole vielä hiottu loppuun saakka. Toivottavasti ensi sunnuntain MOJO-keikan jälkeen saamme pari lisäbiisiä pakettiin ja voimme aloittaa demon nauhoitukset.

MSB:n seuraava keikka on tosiaan Kyoto MOJO:ssa, jonne on näillä näkymin tulossa yli 200 henkeä. Palttiarallaa 15% asiakkaista tulevat meidän bändijäsenten lipunmyynnin kautta, joten maksettavaa keikasta ei bändille tuskin jää. Luultavasti valotin jo aikaisemmassa blogipostissa japanilaisen norma-kulttuurin saloja, mutta tarkennetaan vielä sen hienouksia: Jos saamme bändin kanssa kasaan yli 20 ihmistä, jokainen tämän rajan ylittävä henkilö tarkoittaa 50% lipun hinnasta suoraan bändin kassaan. Kuvitellaan ei niin hypoteettinen tilanne jossa ensi sunnuntain keikalle pamahtaa 30 henkeä MSB:n listoilta. 10 "ylimääräistä" asiakasta vastaa 15,000y lipputuloja josta 7500y tulee suoraan bändille. Ottaen huomioon asiakkaiden nestekulutuksen (ja 500 jenin juomat) live-mesta tienaa vielä bändille maksaessaankin kivat rahat.

Tähän asti suurimman yleisömäärän edessä heitettävää keikkaa odotellessa...

Takaisin Internettiin

Hahaa, luulitte varmaan, ettei tama sivu enaa paivity? Toisin kuitenkin kavi. Pahoittelen heti tarinoinnin alkuun skandinaavien puuttumista, mutta taman hetkisen tietokonetilanteeni johdosta parempaan en pysty.

Pari kuukautta, tai enemmankin, on siis vierahtanyt edellisen blogikirjoituksen timestampista. Yksi lukukausi on taas takana, allekirjoittanut on ollut mukana ties missa kivassa.

Tylsimmista hommista ensin. Japaninkursseista nappasin kolme edistyneempien jannujen kanji-hinkkauskurssia, joista kaksi on onnistuneesti suoritettuna. Kolmas, kirjoitelmakurssi, jossa joka viikko olisi pitanyt tarinoida noin A4:sen verran vapaavalitsematonta tekstia jai hieman taka-alalle jo viime vuoden puolella, mutta tammikuun vaikeudet hakkasivat toiseksi viimeisen naulan siihen arkkuun, mutta tasta myohemmin. Edistyneemmat kanji-opinnot olivat kohtuullisen mielenkiintoisia verrattuna edellislukukauden perusopintoihin, jotka perustuivat vain merkkien ulkoaopetteluun. Talla kertaa sain ilon ja kunnian oppia esimerkiksi kanjien aanteiden lukemista helpottavia kikkoja, ja yhdistelma-kanjien taikaa. Toisella kurssilla oltiin kieliopin ihmeellisessa maailmassa, joka talla kertaa pyori jo ihan oikeiden julkaisujen kirjoitustyylin ymparilla. Mita pidemmalle naissa kieliopinnoissa etenee, sita vaikeammaksi homma menee, lahinna toisiaan todella paljon muistuttavien kielioppisaantojen ja kanjien takia. Otinkin nyt lukukauden loputtua itselleni sopivamman lahestymistavan kielenopiskeluun: Opettelen joka paiva 5 uutta sanaa, joita kertaan kaksi paivaa taman jalkeen. Akkia laskien talla menetelmalla sanavarastoni karttuisi 300 sanalla tai fraasilla kahdessa kuukaudessa. Sanat keraan itse kirjoista, netista ja normielamasta, joten en ole tukossa erikoisen oppikirjasisallon kanssa. Katsotaan miten onnistuu.

Oikeastaan suurin ongelma kieliopintojen kanssa on ollut niiden sovittaminen tutkimusaikatauluun. Olen vaantanyt nyt noin viisi paivaa viikossa julkaisua tai jonkin sortin tutkimusta, joten vapaa-ajalla koulukirjat jaavat yleensa sinne laukun pohjalle. Ensi lukukaudella otan luultavasti vain kaksi kurssia kieliopintoja, jotta selvian niista edes jokseenkin paivanvalon kestavilla arvosanoilla.

Bandirintamalta seuraavaa: Mineshaft Spirit Boots on nyt virallisesti menettanyt keikkaneitsyyden Japanissa! Vaansimme joulukuussa kokoon nelja ensimmaista biisia (viimeiset sanat olivat valmiina pari viikkoa ennen ensimmaista keikkaa), ja kiitos MSB:n rumpalin toisen bandin saimme mahdollisuuden soittaa Kyoto MUSE:ssa heidan jarjestamassa live-tapahtumassa. Tuotokset ovat netissa nahtavilla. Itselleni tama ei ollut ensikokemus Japani-livesta, mutta kitaristimme oli viela autuaan kokematon. Kaiken kaikkiaan ensimmaiseksi keikaksi tempaus oli vallan mainio. Seuraavan keikan heitamme maaliskuussa Kyoto Mojo:ssa, ja talla kertaa muutkin bandit ovat sita metalliroisketta. Pari biisia pitaisi hioa valmiiksi ennen keikkaa, koska esiintymisaika pomppasi ylospain heti kymmenella minuutilla.

Miten tammikuu meni? No ihan pain helvettiahan se. Uudenvuoden bilehommat vietimme kitaristimme kotona, josta suuntasimme Umeda Sky Buildingin juureen seuraamaan countdownia ja "ilotulitusta". Ilmeisesti laki kielsi oikeiden pommien kayton joten arvon Osakalaiset paukuttelivat paperisilppua. No, bileista viikko eteenpain ja kurkku alkoi karhentua vahan samaan tapaan kuin joka vuosi tahankin asti. Jalleen kerran sain siis karsia angiinan, mutta talla kertaa hieman eri ymparistossa. 40-asteen kuumeessa ravasin yksityisissa sairaaloissa hakemassa milloin mitakin pilleria, ja nelja paivaa putkeen kavin hakemassa suonien sisalle antibioottia. Koska Japanin sairaanhoito on jarkiaan yksityista, annetaan asiakkaalle aina parasta. Itselleni tungettiin kuulemma vahvinta antibioottiliuosta, mita sairaalasta loytyi, ja kyllahan se auttoi. Laakkeista sen verran, etta toisin kuin Suomessa, jossa annetaan marketin kassillinen eri varisia pillereita vaivaan kuin vaivaan, Japanissa pillereita on vain sen verran kuin niita tarvitsee. Ohjeissakin lukee "syo niin kauan kuin olo on huono". Lisaksi jokaisen pillerin haittavaikutuksia vastaan taistelemaan annetaan toinen pilleri. Itse soin kahta antibioottia, kipulaakkeita ja munuaisia, maksaa ja mahalaukkua suojaavia nappeja. Hauskaa hommaa.

No, angiinasta selvittiin hengissa, mutta sitten oli viela toinen ongelma. Tammikuun alussa juuri ennen kuin kovin lentsu iski rikoin polven ristisiteet. Kohtuullisen huolestuneena paatin menna sitakin vilauttamaan laakarille, koska kolmeen viikkoon en voinut kavella portaita alas. Kaiken kaikkiaan rontgenkuvat, laakkeet ja tarkastuskaynti maksoivat noin 1000 yenia, eli seitsemisen euroa, kiitos sairasvakuutuksen. Kolikon toisella puolella on sitten tarina kaveristani joka joutui auto-onnettomuuden jalkimainingeissa maksamaan 80,000 yenia paan magneettikuvasta. Tarinan opetuksena, riko mita tahansa Japanissa paitsi paatasi.

No mitapa muuta... Tyot alkavat ensi viikolla, Dragonforce soittaa ensi kuussa ja kohta on tarpeeksi lammin hengailla taas Kamogawan varrella.

Palaillaan.

Lukukausia

Ja niin vaihtui taas sivu kalenterissa. Uusi lukukausi pärähti eetteriin ja taas pitäisi opiskella. Labrassa alkoivat viikottaiset tutkimustapaamiset (vai mitä lie) ja periaatteessa hommaa pitäisi olla enemmän kuin kesän aikana.

Ensimmäiset japanintunnit vaikuttivat aika siisteiltä. Ensimmäistä kertaa tuli fiilis, että tästä on jotain hyötyä käytännössä. Japaninopiskelunsaralla tähän astinen tietotaito ei millään riitä tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen. Pärjään normaalielämässä hyvin, mutta heti kun pitäisi siirtyä hieman virallisempiin hommiin niin tulee seinä vastaan. Tänään huomasin asian opettaessani lukiomatikkaa japaniksi... Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tyhmempi sitä tuntuu olevan. No toivotaan, että tasokokeesta olisi lappu taskussa ensivuoden puolella.

Bändirintamalla laitoimme toisen poppoon pystyyn tunisialaisen, hollantilaisen ja toisessa bändissänikin soittavan japanilaisen kaverin kanssa. Ekat reenit olivat kyllä melkoista säätämistä lähinnä siksi, että yksi kaveri on luonnonlahjakkuus, yksi todella luova ja yksi härkäpäinen ja ensimmäistä kertaa soittamassa oikean bändin kanssa. Saa nähdä mitä tästä tulee. Parin puolivalmiin biisin jälkeen pidän kyllä tyylisuunnasta. Tällä hetkellä vain minä vastaan sanoituksista, jotka yllätysyllätys ovat hieman arveluttavia. Pitää laittaa livelinkkiä kehiin kunhan saamme biisit eetteriin.

No eipä muuta, huomenna ostamaan uusi hattu.

Palaillaan.

Päämajan vaihtoja

Viime viikkoina suurin osa vapaa-ajastani on tullut vietettyä Osakan lämpöisessä ghettoviidakossa. Kämppä, ja virallinen osoite löytyvät vielä Ujista, mutta Osakan betoniporsaiden kutsu on vienyt mukanaan. Ongelmia ei oikeastaan ole edes yliopistolle siirtymisessä, sillä ajallisesti matka on lähes sama kuin Ujin kampukselta. Parhaimmillaan teen reissun 1,5 tunnissa, joka ei Japanin mittapuussa ole mitenkään erikoinen. Toisaalta olen tykästynyt junamatkoihin, osin nukkumismahdollisuuden ja osin opiskeluajan takia. Junan kyydissä tuntuu saavan aikaiseksikkin enemmän kuin labrassa nyhjätessä, vaikka poistuminen iltaisin täytyykin suorittaa ihmisten aikoihin.

Bändirintamalta semmoisia kuulumisia, että ensimmäinen keikkani kannujen takana on sitten ohitse. Paikka oli kohtuu pieni, mutta yleisö oli keikan aikana noin 200 päinen joten mikäs siinä. Palaute oli kaikin puolin positiivista, vaikka allekirjoittaneen kannutustaidot ovat jossain vesirajan alapuolella. Kuulemma bändi oli kuin uudestaan syntynyt... niin justiinsa. Seuraava keikka olisi marraskuussa, joten jos sitä vaikka reenaisi biisit ettei tarvitse korvakuulolta vetää.

Osakan seudulta koitin etsiä itselleni urheilumahdollisuuksia, sillä yliopiston tarjonta ja tilat ovat aika kakkosluokkaa. Urheiluklubeja kyllä löytyy, mutta suoraan sanottuna harjoitusajat ja paikat eivät mitenkään hätkähdytä. Lähinnä kiinnostavimmaksi vaihtoehdoksi on noussut nyrkkeily, joka kuitenkin edellyttää lähes päivittäistä osallistumista kello 17:00, mikä ei mahdu aikatauluun lukukauden alkaessa. Konami kuntokeskus tarjoaa toisaalta mahdollisuudet kunnon punttierkkeilyyn niin laitteilla kuin riittävillä vapailla painoillakin. Punttailun lisäksi mahdollisuus on saunoa, kylpeä ja joogailla minkä sielu sietää kuukausimaksua vastaan. Kuukausimaksu on toisaalta hieman sieltä kalliista päästä, mutta koska lähin sali on metroaseman kupeessa, tulee fasiliteetteja käytettyä hyväksi luultavasti lähes päivittäin. Kun vain saisi sen oman tallelokeron...

Viime aikoina, kun hommat ovat pariksi viikoksi hiljentyneet opiston puolella, olen ottanut harrasteeksi tutkia lähialueita pyörän selässä. Esimerkiksi Osakan linnaan pääsee kämpiltä suunnilleen puolessa tunnissa. Toisessa ilmansuunnassa kummittelee vanha kotipaikkakunta Ikoma, jonne kipaisisi luultavasti reilussa tunnissa. Tänään ajattelin testata risteyksien lukutaitoani ja pyörähtää Tennojin eläintarhassa päiväseltään. Matkaan menee karttasilmäilyllä noin 45 minuuttia, mutta on kait se sen arvoista.

Palaillaan.

Bändihommia

Kesätyöt kun ovat ohi niin alkaa harrastetulva. Tutustuin pari kuukautta sitten Kyoton yliopiston musiikki-klubin vetäjään, joka sattumalta on metallifanaatikko. Kävimme pari kertaa soittelemassa vaihtarikavereiden kera klubin boksissa jami-henkisesti, ja ihan hyvältähän se vaikutti. 5000y per lukukausi boksin vuokrasta, ja periaatteessa soittaa saa vaikka keskellä yötä.

Ensimmäisenä kompastuskivenämme bändin muodostamisessa oli rumpalin löytäminen. Kavereista löytyy tällä hetkellä yksi japanilainen jannu, joka soittaa melkein mitä vain ja osaa jopa laulaa, tunisialainen ja suomalainen kitaristi, hollantilainen kosketinsoittaja ja minä basistina. Jami-sessioihimme saimme lainaksi Ritsumeikan-yliopistolta italialaisen kaverin hakkaamaan kannuja, mutta ikävä kyllä hänen bonuksenaan tulee italialainen basisti, toisin sanoen intressiristiriita.

Pari viikkoa sitten japanilainen tuttavani ilmoitti heidän bändinsä auttamattomasta rumpalin puutteesta. Edellinen (tyttöbändin) rumpali pakkasi kamansa ja palasi kotimaahansa juuri ennen keikkaa, ja nyt he tarvitsevat korvaajaa. Kaverit kuulivat minun tyylinäytteeni kannujen takana pariin otteeseen, joten he päättivät pyytää minua korvaajaksi. Ei siinä mitään, soittohammasta kolottaa joten myönteisellä vastauksella lähden reenaamaan biisit ja heittelemään parit fillit. Vaikka rumpujensoittotaito on lähinnä kuusivuotiaan tasolla, niin ei se hevipunkin soittaminen ole mitään rakettikirurgiaa.

Keikka on tulossa viikon päästä, joten laittelen kuvia tulemaan ensimmäisestä konsertista lehmännahkatynnyrien takaa sitten lukion tulemaan kunhan ne pimeähuoneessa saadaan kehitettyä. Sillä välin hollantilainen kaverini, joka soittaa nyt funk-bändissä, ja minä jatkamme rumpalin etsimistä funk-metalli -fuusiobändiimme. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Palaillaan.

Kesäreissuja

Blogin päivittäminen on taas hieman jäänyt taka-alalle, mutta aletaan nyt taas tsemppaamaan.

Viimeisen kuukauden ohjelmaani on kuulunut labran tiloissa työskentelyä. Eräs kaunis perjantai noin puolitoista kuukautta sitten projektijohtajamme lätkäisi lapun käteen ja totesi, että "huomenna sulla alkaa työt". Ei siinä, ei muuta kuin puurtamaan. Aikaa oli tietenkin vain 2 viikkoa, mukaanlukien ohjelmistoon tutustuminen, lähdekoodin de-koodaaminen, ohjelmointikielten mieleen palauttaminen ja palvelimien käyttö. Lyhyestä virsi kaunis; kuukausi myöhemmin projekti on valmis ja saanut hyväksymisleimansa, puolet kesälomasta tarjottiin siis morfologisen analyysin ihmeelliseen maailmaan.

Sitten niihin hauskoihin hommiin. Palasin viime sunnuntaina labran reissulta Atami kaupunkiin Shizuoka-prefektuurissa, hieman Tokiosta lounaaseen. Kuten arvata saattaa, ja Japanissa kun ollaan, reissu keskittyi enemmän siihen yhdessä kikkailuun kuin varsinaisesti lomailuun. Otimme perjantaiaamuna bussin Kyoton asemalta (joka oli ensimmäistä kertaa riittävän tilava, Nara Kotsu A-OK) ja laitoimme ajovalot kohti pohjoista. Saavuimme samana päivänä noin 17:00 Atamiin, jossa oli vielä yllätys yllätys valoisaa.

Atami, on se toisaalta ihan siisti paikka. Kaupunki sijaitsee käytännössä vuoren rinteellä Japanin rannikolla. Maisemat ovat paikoittain päätä huimaavat. Lähinnä mieleen tulivat meksikolaiset kalliosukeltajat, joita vilahteli 80-luvun elokuvissa. Painelimmekin ensimmäisenä iltana ensitöiksemme biitsille (koko porukalla), mutta koska hengenpelastaja oli jo iltalomilla ainoa, joka kehtasi superpaskaisessa vedessä boksereillaan pyrähtää oli ranskalainen sekopäämme.

Ilta menikin sitten labran 15-vuotispippaloissa. Viini virtasi ja ruokaa riitti. Muutenkin oli kivaa, varsinkin labran alumnit olivat siistiä sakkia, lähinnä siksi etteivät he jäpittäneet samalla tavalla kuin uudet labralaiset vaan kuittailivat ja puhuivat rumia kuin vanhat tekijät. Hauskaa oli, mutta seuraavan aamun 0700-herätys hieman vitutti.

Lauantaina laskeskelin, että nukuin yhteensä 6 tuntia bussissa. Matka meni suunnilleen seuraavaan tapaan: 0900 nukkumaan bussiin --> 1000 hiking-sessio kallioilla --> 1100 nukkumaan bussiin --> 1230 syömään sashimia semi-kuuluisaan mestaan Izussa --> 1330 nukkumaan bussiin --> 1530 kävelyä Izussa --> 1630 nukkumaan bussiin --> 1800 juomaan olutta labran proffien kanssa.

Sunnuntai meni samalla kaavalla. Takaisin Kyotossa olimme noin 2300, joten teki tiukkaa ehtiä viimeiseen Osakan junaan. Kuten kaaviosta näkyy ei tälläkään reissulla pääteemana ollut niinkään se lomailu tai siistien paikkojen tsiigailu vaan yhdessä hengailu. Vaikka se hengailu onkin vaan nukkumista, syömistä ja juomista (lähinnä ensimmäistä) on se paikallisten silmissä sitä parasta shittiä, ja pakollista. Matkan ehdottomia helmiä oli kyllä Uno-juomapeli lauantai-iltana. Tuloksena oli 2 punertavaa professoria, yksi sammunut maisteriopiskelija MINUN sängyssäni ja hyvät naurut baarimikkona työskentelevän kaverin salmiakkikossu-appelsiinilimukka-shochu -"drinkeistä". Hyi helvetin helvetti....

Mutta ei siinä, nyt alkaa kuukauden semi-loma, eli teen hommia vain juuri niin paljon kuin haluan. Käytännössä otan kiinni maisteriopiskelijoita tietotaidoissa, ja koitan kehitellä aiheita julkaisuun/väikkäriin.

Palaillaan.