keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kevätloma

Terve,

Se olisi sitten taas vuosittaisen kevät"loman", aika jolloin undergrad-opiskelijat viilettävät milloin missäkin vähät välittämättä opiskeluhommista. Ikäväkseni huomaan jälleen kerran istuvani labrassa tekemässä hommia. Näinhän kävi myös puolivuotta sitten kesä"loman" tietämillä, kun labran työprojekti pukkasi duunia kuin paperitehdas.

No, ei se elämä nyt pelkkää duunia ole. Nyt kun useimmat kaverit ovat saaneet pääsykokeet alta pois ja apurahan pidennyskin meni läpi on taas aikaa chillailla muuten vain. Bänditreenejä pidämme yleensä kerran viikossa perjantaisin, mutta lähestyvän keikan johdosta olemme viettäneet bändijätkien kanssa enemmän aikaa treenikämpillä kuin ulkosalla. Uusia biisejä tulee kuin liukuhihnalta, mutta keikkojen ja opiskeluhommien takia niitä ei ole vielä hiottu loppuun saakka. Toivottavasti ensi sunnuntain MOJO-keikan jälkeen saamme pari lisäbiisiä pakettiin ja voimme aloittaa demon nauhoitukset.

MSB:n seuraava keikka on tosiaan Kyoto MOJO:ssa, jonne on näillä näkymin tulossa yli 200 henkeä. Palttiarallaa 15% asiakkaista tulevat meidän bändijäsenten lipunmyynnin kautta, joten maksettavaa keikasta ei bändille tuskin jää. Luultavasti valotin jo aikaisemmassa blogipostissa japanilaisen norma-kulttuurin saloja, mutta tarkennetaan vielä sen hienouksia: Jos saamme bändin kanssa kasaan yli 20 ihmistä, jokainen tämän rajan ylittävä henkilö tarkoittaa 50% lipun hinnasta suoraan bändin kassaan. Kuvitellaan ei niin hypoteettinen tilanne jossa ensi sunnuntain keikalle pamahtaa 30 henkeä MSB:n listoilta. 10 "ylimääräistä" asiakasta vastaa 15,000y lipputuloja josta 7500y tulee suoraan bändille. Ottaen huomioon asiakkaiden nestekulutuksen (ja 500 jenin juomat) live-mesta tienaa vielä bändille maksaessaankin kivat rahat.

Tähän asti suurimman yleisömäärän edessä heitettävää keikkaa odotellessa...

Ei kommentteja: