Päämajan vaihtoja

Viime viikkoina suurin osa vapaa-ajastani on tullut vietettyä Osakan lämpöisessä ghettoviidakossa. Kämppä, ja virallinen osoite löytyvät vielä Ujista, mutta Osakan betoniporsaiden kutsu on vienyt mukanaan. Ongelmia ei oikeastaan ole edes yliopistolle siirtymisessä, sillä ajallisesti matka on lähes sama kuin Ujin kampukselta. Parhaimmillaan teen reissun 1,5 tunnissa, joka ei Japanin mittapuussa ole mitenkään erikoinen. Toisaalta olen tykästynyt junamatkoihin, osin nukkumismahdollisuuden ja osin opiskeluajan takia. Junan kyydissä tuntuu saavan aikaiseksikkin enemmän kuin labrassa nyhjätessä, vaikka poistuminen iltaisin täytyykin suorittaa ihmisten aikoihin.

Bändirintamalta semmoisia kuulumisia, että ensimmäinen keikkani kannujen takana on sitten ohitse. Paikka oli kohtuu pieni, mutta yleisö oli keikan aikana noin 200 päinen joten mikäs siinä. Palaute oli kaikin puolin positiivista, vaikka allekirjoittaneen kannutustaidot ovat jossain vesirajan alapuolella. Kuulemma bändi oli kuin uudestaan syntynyt... niin justiinsa. Seuraava keikka olisi marraskuussa, joten jos sitä vaikka reenaisi biisit ettei tarvitse korvakuulolta vetää.

Osakan seudulta koitin etsiä itselleni urheilumahdollisuuksia, sillä yliopiston tarjonta ja tilat ovat aika kakkosluokkaa. Urheiluklubeja kyllä löytyy, mutta suoraan sanottuna harjoitusajat ja paikat eivät mitenkään hätkähdytä. Lähinnä kiinnostavimmaksi vaihtoehdoksi on noussut nyrkkeily, joka kuitenkin edellyttää lähes päivittäistä osallistumista kello 17:00, mikä ei mahdu aikatauluun lukukauden alkaessa. Konami kuntokeskus tarjoaa toisaalta mahdollisuudet kunnon punttierkkeilyyn niin laitteilla kuin riittävillä vapailla painoillakin. Punttailun lisäksi mahdollisuus on saunoa, kylpeä ja joogailla minkä sielu sietää kuukausimaksua vastaan. Kuukausimaksu on toisaalta hieman sieltä kalliista päästä, mutta koska lähin sali on metroaseman kupeessa, tulee fasiliteetteja käytettyä hyväksi luultavasti lähes päivittäin. Kun vain saisi sen oman tallelokeron...

Viime aikoina, kun hommat ovat pariksi viikoksi hiljentyneet opiston puolella, olen ottanut harrasteeksi tutkia lähialueita pyörän selässä. Esimerkiksi Osakan linnaan pääsee kämpiltä suunnilleen puolessa tunnissa. Toisessa ilmansuunnassa kummittelee vanha kotipaikkakunta Ikoma, jonne kipaisisi luultavasti reilussa tunnissa. Tänään ajattelin testata risteyksien lukutaitoani ja pyörähtää Tennojin eläintarhassa päiväseltään. Matkaan menee karttasilmäilyllä noin 45 minuuttia, mutta on kait se sen arvoista.

Palaillaan.

Bändihommia

Kesätyöt kun ovat ohi niin alkaa harrastetulva. Tutustuin pari kuukautta sitten Kyoton yliopiston musiikki-klubin vetäjään, joka sattumalta on metallifanaatikko. Kävimme pari kertaa soittelemassa vaihtarikavereiden kera klubin boksissa jami-henkisesti, ja ihan hyvältähän se vaikutti. 5000y per lukukausi boksin vuokrasta, ja periaatteessa soittaa saa vaikka keskellä yötä.

Ensimmäisenä kompastuskivenämme bändin muodostamisessa oli rumpalin löytäminen. Kavereista löytyy tällä hetkellä yksi japanilainen jannu, joka soittaa melkein mitä vain ja osaa jopa laulaa, tunisialainen ja suomalainen kitaristi, hollantilainen kosketinsoittaja ja minä basistina. Jami-sessioihimme saimme lainaksi Ritsumeikan-yliopistolta italialaisen kaverin hakkaamaan kannuja, mutta ikävä kyllä hänen bonuksenaan tulee italialainen basisti, toisin sanoen intressiristiriita.

Pari viikkoa sitten japanilainen tuttavani ilmoitti heidän bändinsä auttamattomasta rumpalin puutteesta. Edellinen (tyttöbändin) rumpali pakkasi kamansa ja palasi kotimaahansa juuri ennen keikkaa, ja nyt he tarvitsevat korvaajaa. Kaverit kuulivat minun tyylinäytteeni kannujen takana pariin otteeseen, joten he päättivät pyytää minua korvaajaksi. Ei siinä mitään, soittohammasta kolottaa joten myönteisellä vastauksella lähden reenaamaan biisit ja heittelemään parit fillit. Vaikka rumpujensoittotaito on lähinnä kuusivuotiaan tasolla, niin ei se hevipunkin soittaminen ole mitään rakettikirurgiaa.

Keikka on tulossa viikon päästä, joten laittelen kuvia tulemaan ensimmäisestä konsertista lehmännahkatynnyrien takaa sitten lukion tulemaan kunhan ne pimeähuoneessa saadaan kehitettyä. Sillä välin hollantilainen kaverini, joka soittaa nyt funk-bändissä, ja minä jatkamme rumpalin etsimistä funk-metalli -fuusiobändiimme. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Palaillaan.

Kesäreissuja

Blogin päivittäminen on taas hieman jäänyt taka-alalle, mutta aletaan nyt taas tsemppaamaan.

Viimeisen kuukauden ohjelmaani on kuulunut labran tiloissa työskentelyä. Eräs kaunis perjantai noin puolitoista kuukautta sitten projektijohtajamme lätkäisi lapun käteen ja totesi, että "huomenna sulla alkaa työt". Ei siinä, ei muuta kuin puurtamaan. Aikaa oli tietenkin vain 2 viikkoa, mukaanlukien ohjelmistoon tutustuminen, lähdekoodin de-koodaaminen, ohjelmointikielten mieleen palauttaminen ja palvelimien käyttö. Lyhyestä virsi kaunis; kuukausi myöhemmin projekti on valmis ja saanut hyväksymisleimansa, puolet kesälomasta tarjottiin siis morfologisen analyysin ihmeelliseen maailmaan.

Sitten niihin hauskoihin hommiin. Palasin viime sunnuntaina labran reissulta Atami kaupunkiin Shizuoka-prefektuurissa, hieman Tokiosta lounaaseen. Kuten arvata saattaa, ja Japanissa kun ollaan, reissu keskittyi enemmän siihen yhdessä kikkailuun kuin varsinaisesti lomailuun. Otimme perjantaiaamuna bussin Kyoton asemalta (joka oli ensimmäistä kertaa riittävän tilava, Nara Kotsu A-OK) ja laitoimme ajovalot kohti pohjoista. Saavuimme samana päivänä noin 17:00 Atamiin, jossa oli vielä yllätys yllätys valoisaa.

Atami, on se toisaalta ihan siisti paikka. Kaupunki sijaitsee käytännössä vuoren rinteellä Japanin rannikolla. Maisemat ovat paikoittain päätä huimaavat. Lähinnä mieleen tulivat meksikolaiset kalliosukeltajat, joita vilahteli 80-luvun elokuvissa. Painelimmekin ensimmäisenä iltana ensitöiksemme biitsille (koko porukalla), mutta koska hengenpelastaja oli jo iltalomilla ainoa, joka kehtasi superpaskaisessa vedessä boksereillaan pyrähtää oli ranskalainen sekopäämme.

Ilta menikin sitten labran 15-vuotispippaloissa. Viini virtasi ja ruokaa riitti. Muutenkin oli kivaa, varsinkin labran alumnit olivat siistiä sakkia, lähinnä siksi etteivät he jäpittäneet samalla tavalla kuin uudet labralaiset vaan kuittailivat ja puhuivat rumia kuin vanhat tekijät. Hauskaa oli, mutta seuraavan aamun 0700-herätys hieman vitutti.

Lauantaina laskeskelin, että nukuin yhteensä 6 tuntia bussissa. Matka meni suunnilleen seuraavaan tapaan: 0900 nukkumaan bussiin --> 1000 hiking-sessio kallioilla --> 1100 nukkumaan bussiin --> 1230 syömään sashimia semi-kuuluisaan mestaan Izussa --> 1330 nukkumaan bussiin --> 1530 kävelyä Izussa --> 1630 nukkumaan bussiin --> 1800 juomaan olutta labran proffien kanssa.

Sunnuntai meni samalla kaavalla. Takaisin Kyotossa olimme noin 2300, joten teki tiukkaa ehtiä viimeiseen Osakan junaan. Kuten kaaviosta näkyy ei tälläkään reissulla pääteemana ollut niinkään se lomailu tai siistien paikkojen tsiigailu vaan yhdessä hengailu. Vaikka se hengailu onkin vaan nukkumista, syömistä ja juomista (lähinnä ensimmäistä) on se paikallisten silmissä sitä parasta shittiä, ja pakollista. Matkan ehdottomia helmiä oli kyllä Uno-juomapeli lauantai-iltana. Tuloksena oli 2 punertavaa professoria, yksi sammunut maisteriopiskelija MINUN sängyssäni ja hyvät naurut baarimikkona työskentelevän kaverin salmiakkikossu-appelsiinilimukka-shochu -"drinkeistä". Hyi helvetin helvetti....

Mutta ei siinä, nyt alkaa kuukauden semi-loma, eli teen hommia vain juuri niin paljon kuin haluan. Käytännössä otan kiinni maisteriopiskelijoita tietotaidoissa, ja koitan kehitellä aiheita julkaisuun/väikkäriin.

Palaillaan.