Tokyo

Neljä päivää Tokiossa riittää kyllä kerta-annoksena neljännellä reissulla. Hyppäsin viimeisen japaninkokeen jälkeen Shinkanseniin ja huristelin Tokion ihmeelliseen maailmaan viettämään pitkää, ja ansaittua viikonloppua. Vasta jälkeenpäin kuitenkin sain selville, etteivät kaikki yöbussit olekaan täysin toivottomia. Osoitteesta www.123bus.net löytyy jopa englanninkielinen palvelu bussivaraukselle. Hintaluokka vaihtelee bussin mukaan, mutta viimeksi halvin vaihtoehto testattuna olin hieman skeptinen. Vaihtoehto puolet-pois-shinkansenista osoittautuikin kohtuu toimivaksi takaisintulomatkalla. Penkit kääntyivät jopa useamman asteen taaksepäin ja jalkatilaa löytyi. Vieruskaverin naamakaan ei unia häirinnyt kun jokaisella oli oma "huppu" tuolin selkänojassa. Vaikka sunnuntaipäivä teki 700 jeniä lisää hintaan, oli toiseksi kallein bussivaihtoehto kyllä tulevaisuudenkin kannalta valoisa vaihtoehto.

No mitä Tokiossa näkyi? Aikaisempien reissujen puitteissa olen usein ylistänyt Osakaa Tokion yli, mutta kyllä siellä Tokiossakin hauskaa saa pitää. Tällä reissulla meni neitsyys batting cage -baseballlyöntiautomaatista, baseball-paikallisottelusta, sekä maailman parhaasta vuoristoratakokemuksesta. Heti ensimmäisenä päivänä suuntasimme Tokion messualueella lyömään hieman palloa. Parin harjoittelukerran jälkeen homma alkoikin luistamaan, ja onhan se perkele hauskaa puuhaa. Voittajafiilis nousee pintaan joka kerta kun pallo lähtee kohti horisonttia.

Nyt kun peli tuli testattua niin pitihän se kokea. Viikonlopun aikana oli Giantsin ja Swallowsin paikallispelikimara, eli 3 peliä peräjälkeen Tokyo Domessa. Ensimmäisessä pelissäni kerkesinkin nähdä jo (ilmeisesti) kaikki siisteimmät kuviot baseball-saralla. Home-run, pesien välillä polttaminen, ajolähtö ja viimehetken tilanteen käännös kotijoukkueen hyväksi. Huomattavaa on, että baseball-pelissä, kuten kaikkialla muuallakin, fanit ovat aivan eri luokkaa kuin muualla maailmassa. Hirveä metakka alusta loppuun, ja kuriositeettina jokaiselle lyöjälle on OMA kannustuslaulunsa. Tarttuipa myös mukaan baseball-pallo muistoksi, joten voiton puolella mennään.

Tokyo Domen yhteydestä löytyy myös tähän mennessä maailman paras vuoristorata, Dolphin-jotain. Ensimmäistä kertaa huvipuistolaitteessa luulin kuolevani millisekunnin ajan. Vaunu nousee 80 metrin korkeuteen ja kulkee nopeimmillaan 130km/h suoraan alaspäin. Tämän lisäksi mennään yhden seinän ja yhden maailmanpyörän läpi. 1000 jenillä huippukivaa.

Myös lempibaarini maailmassa oli edelleen pystyssä, Train Bar (tai Last Train). Pienenpieni kapakka Tokion Roppongilla, jonka seinät ovat vuorattu seteleillä ja valokuvilla. Olut maksaa vaivaiset 500 jeniä aina puolikymmeneen asti, joten mikäs sen parempaa. Kuitenkin, ajat muuttuvat ja niin myös paikat. Roppongi on kahden vuoden aikana muuttunut hieman kismittävästä baarialueesta super-ärsyttävään. Syynä lähinnä kasoittain kertyneet sugar-daddyt ja nappikauppiaat pääkadulla, kaikki ulkomaalaisia ja suurin osa tummaihoisia. Nämä kaverit käyvät jopa käsiksi keskellä katua ja koittavat joko heittää sinut sisälle moraalisesti arveluttaviin kapakoihin tai kaupitella sinisenpunaisia nappuloita illan ratoksi. Harmittavinta on myös se, että targettina on lähes poikkeuksetta valkoihoinen nuorimies, josta ei päästetä irti kirveelläkään. Tällä reissulla ei siis Roppongilla tullut käytyä klubilla, tuskin tulee käytyä jälkeenpäinkään.

Ulkomaalaistumisilmiö näkyi myös maankuulussa Harajukun kohtaamispaikassa. Ennen muinoin japanilaiset teinit tulivat Harajukun sillalle bostailemaan cos-play -asuillaan ja viettämään aikaa. Tällä kertaa paikalla oli ainoastaan turisteja, ja pari hassua pikkutyttöä, sekä yksi ulkomaalainen friikki. Huhun mukaan jengi brassaileekin kudontataidoillaan nykyään Tokyo Domen läheisyydessä sunnuntai-illan koittaessa.

Mutta Tokio, olihan se hieman muuttunut, mutta hauskaa oli. Palaillaan.

Status Update, Heinäkuu

Noniin, kullanmussukat. Hieman on kiirettä pitänyt. Tällä hetkellä taistelen japanin intensiivikurssin finaalikokeiden kanssa, joten stressitaso on kohtuu korkealla. Eritoten parin päivän päästä oleva kanji-koe painaa mieltä kuin lavallinen nauloja. On se perkele hankala opetella ulkoa 200 kirjoitusmerkin kaikki eri lukutavat. Mutta semikronologiseen tilanneraporttiin...

Tällä viikolla Kyotossa on meneillään Gion Matsuri. Ulkomuistista tämä festivaali alunperin "keksittiin" pyytämään jumalilta apua sairauksien parantamiseen, tai toisin sanoen estämään sairauksia ja kuolemaa ja sen sellaista pikkukivaa. Suurin osa matsureista Japanissa keskittyvät lähinnä pyytämään hyvää satoa, paljon penskoja, onnellista elämää ja mitä lie, mutta Gion Matsuri lähtee pessimistisen kansanliikkeen jalanjäljissä miehekkäästi kuoleman vastaiseen taistoon.

Kuten nimestä voi päätellä festivaali järjestetään Kyoton Gionin kaupunginosassa, joka on tunnettu Japanin ainoana paikkana, jossa voi vielä nähdä aidon geishan luonnollisessa habiteetissaan. Tähän liittyy myös tarina 150-kiloisista amerikkalaisturisteista, ja lentävästä lauseesta "hurry up, before she gets away", mutta säästetään se toiseen kertaan. Gion Matsurin keskipisteenä ovat pyörillä kulkevat lavat, jotka kiertävät pitkin Kyotoa matsurin neljäntenä (?) päivänä, tänä vuonna siis 17. päivänä. Lavat on käsittääkseni lajiteltu hoko- ja yama-tyyppeihin, hokon ollessa suurin ja yaman ollessa pienempi versio. Hoko-lavat imaisevat sisäänsä jokusen kymmentä kaveria, ja ovat koristeltu mullistavan suurilla naginatoilla (japanilainen leikkaava seiväs). Yamat ovat pienempiä, ja yleensä sisältävät jumalolennon patsaan ja pienemmän puun, kuten kuusen.

Yleisesti ottaen matsurin aikana Gionissa on brutaalisti ilmaistuna helvetisti porukkaa kimonot ja yukatat päällä. Henkilökohtaisesti en tästä aktiviteetista pidä, joten valitsen mieluummin yleisen saunan kylkikyljessä hikoilun näyttämöksi. Torstaiaamuna lavat lähtevät liikkeelle noin 0900, jolloin ihmismassa tulee olemaan miljoonapäinen. Itse kävin katsastamassa lavat jo tiistaina, mutta ikäväkseni "yllättävä" taifuuni huuhtoi muassaan värin t-paidastani, sekä matsuri-innostuksen korvien välistä. Kuriositeettina; ulkomaalaiset yukata tai kimono päällä julkisella paikalla näyttävät idiooteilta. Piste.

Rokki-rintamalta kajahti Children Of Bodomin keikka Osakan Namba Hatchissa. Kävin tsekkaamassa meiningin ulkomaalaisen kaverini kanssa (joka melkein pidätettiin pyrkiessään laittomasti back-stagelle keikan jälkeen). Meininki oli juuri niin hyvä kuin muistinkin. Ennen valojen sammumista jengi seisoo sotilaallisessa muodostelmassa virvokkeita nauttien, mutta pimeyden laskeuduttua helvetti pääsee irti. Itse puskin massalla habitukseni eturiviin, jossa hiki valuen huusin suomenkielisiä törkeyksiä. Mahtava meininki. Roope jopa soitti pätkän Paranoidia :). Käväisin myös tsekkaamassa paikallisen rokkiklubin, tai live-housen mikälie, jossa aloittelevat bändit tarjoavat tuotoksiaan kohtuulliseen 2000 yenin hintaan. Tämän lisäksi uudet tuttavani opastivat minut kaupungin harvojen rokkibaarien äärelle, jotka aion tsekata hyvässä seurassa ensikuun puolenvälin jälkeen.

Ensi viikolla olisi luvassa kiertue Tokioon. Viimeisen kokeen jälkeen suuntaan nokan kohti Neko-taloa, jossa kämppään perhepiirissä seuraavaan viikkoon asti. Shinkansenissa olisi myös tarkoitus opiskella, sillä vaikka japaninkokeet loppuvat ensi viikolla, oikea opiskelu vasta alkaa. Kuun viimeisenä päivänä olisikin sitten luvassa kurssin loppupuhe allekirjoittaneen toimesta, joten puheenaihe-ehdotuksia otetaan vastaan....

Auttakaa miestä mäessä. Palaillaan.